Marika Österlund on pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimusta Turun yliopistossa lukenut ja keväällä 2021 valmistunut filosofian maisteri. Kirjoittaja on työskennellyt syksyn aikana Sigillumin Naantalin historia -hankkeessa tutkimusapulaisena.
Keväällä 2020 laitettiin Suomi muun maailman mukana kiinni. Koronaepidemian myötä alkaneet etätyöt ja -opiskelu osuivat aikaan, jolloin opintoni olivat loppuvaiheessa ja pro gradu -tutkielmani kirjoittaminen kiireisimmillään. Monelle korkeakouluopiskelijalle etäopinnot ovat olleet kuormittavia ja yksinäisyyden tunteet osa arkea (Parikka et al. 2021, 3.), mutta loppuvaiheen opiskelijalle jatkuva kotona oleskelu kuitenkin sopi. Yllättäen olikin hyväksyttävää ja toivottavaa pysyä kotona, sekä runsaasti aikaa kirjoittaa. Etäopinnoissa gradu eteni ja lopulta valmistui. Maisteriksi valmistuin toukokuussa 2021 seitsemän vuotta kestäneiden opintojen jälkeen.
Valmistuminen voi olla hämmentävä kokemus ja opiskelijaidentiteetti istua sitkeässä, vaikka oman uran toivottu suunta olisikin jo selvillä ja työkokemusta runsaasti taustalla. Tuoreena maisterina työelämässä navigointi on koronaepidemian keskellä epävarmaa ja sen vaikutukset näkyvät eri tavalla kuin opiskelijana. Epidemia onkin vaikuttanut vahvasti useaan eri alaan, mukaan lukien omaani. Koulutuksellani olen tähdännyt erityisesti museoalan tehtäviin, sekä tutkimustyöhön. Näistä esimerkiksi museoiden toimintaan epidemia on vaikuttanut melko vahvastikin. Vuonna 2020 museoiden kävijämäärät putosivat yli kolmella miljoonalla käynnillä verrattuna vuoteen 2019 ja museot pysyivät myös suljettuina useita kuukausia. Tilanne on jatkunut osin myös kuluvaan vuoteen 2021. (Museovirasto 2021.) Koronatilanne pisti siis museoalalle stopin, tai teki työllistymismahdollisuuksista ainakin epävarmempaa juuri niissä työtehtävissä, joihin vastavalmistunut maisteri ainakin oman käsitykseni mukaan usein työllistyy: oppaan tehtäviin sekä erinäisiin lyhytaikaisiin projekteihin. Museoviraston Museotilasto-verkkopalvelussaan listaama opastusten kokonaismäärä Suomen museoissa, joka oli vuonna 2019 oli ollut 63 765 opastusta, olikin vuonna 2020 laskenut vain 29 462 opastukseen (Museotilasto 2021.).
Koronaepidemiaa on usein verrattu vuosina 1918–1920 riehuneeseen espanjantautiin. Länsimaisille ihmisille kulkutaudit olivat ennen koronaa vain osa menneisyyttä, joista ei nykylääketieteen edistysten vuoksi tarvitsisi enää huolehtia. Nykyinen epidemiatilanne on kuitenkin osoittanut, että kulkutaudit ja niiltä suojautuminen eivät ole vain osa menneisyyttä, vaan edelleen ajankohtaisia. (Mikkeli 2020, 95-96.) Jo espanjantaudin aikaan olivat käytössä samat keinot kuin nykyäänkin epidemioiden torjunnassa. Karjalan Maa -lehti muun muassa opastaa marraskuun 1918 numerossaan huolehtimaan käsienpesusta, olemaan yskimättä muita kohti, välttämään väenkokouksia, sekä pysymään sairastuessaan kotona. Hallitus myös ohjeisti jo tuolloin koulujen sulkemisesta taudin levitessä ”niin moneksi päiväksi kuin välttämätöntä näyttää olevan” (Karjalan Maa 07.11.1918, 2.). Viimeisen lähes kahden vuoden aikaista uutisointia seuranneena kuulostaa sadan vuoden takainen ohjeistus hyvin tutulta.
Mutta miten ymmärrys espanjantaudista ja muista menneisyyden kulkutaudeista liittyy nykyisyyteen ja vastavalmistuneen maisterin työllistymiseen? Kulttuuriperinnön tutkijana katseeni kiinnittyy usein menneisyyteen pyrkiessäni hakemaan merkityksiä myös nykytilanteelle. Humanistina tietysti näen humanististen alojen olevan tärkeässä osassa pyrittäessä ymmärtämään epidemioiden vaikutusta. Näen oman alani voivan tuoda sekä ymmärrystä että tietoa epidemioista ja niiden vaikutuksista tuotetun tutkimuskirjallisuuden ja esimerkiksi museonäyttelyiden ja tapahtumien kautta. Lisäksi ne voivat tuottaa viihdykettä ja kulttuuria, joihin paeta epidemian aiheuttamaa huolta. Jo vuonna 1919 espanjantaudin tehdessä tuhojaan, kirjoitti Ylioppilaslehti (Ylioppilaslehti 06.04.1919, 5.) erään kirjan julkaisusta seuraavaa: ”On syytä olla kiitollinen kustantajalle, että hän juuri tämmöisenä influensan ja espanjantaudin aikana on lahjoittanut suomalaiselle yleisölle tämän kirjan. Onhan naurun parantava vaikutus tunnettu ja tunnustettu.”.
Kulttuurille ja historiantutkimukselle on siis tarvetta ja kysyntää myös tilanteessa, jossa luonnollisesti kiinnitettäisiin huomiota suurimmaksi osin epidemian torjuntaan. Voikin todeta, että alallani on alun hämmennyksen jälkeen löydetty keinoja esittää mennyttä ja kulttuuria turvallisesti ja koronatilannetta pahentamatta. Näiden löydettyjen keinojen kautta herää minulle tuoreena maisterina myös toivo siitä, että lopulta jokainen vastavalmistunut maisterikin sujahtaa lopulta osaksi työelämää ja löytää paikkansa. Tahti voi epidemian vuoksi hidastua, mutta kokonaan se ei pysähdy. Humanismia maailmassa tarvitaan aina.
FM Marika Österlund
Lähteet
Karjalan Maa, 07.11.1918, nro 107, s. 2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
Korona näkyi voimakkaasti Suomen museoiden käyntimäärissä vuonna 2020. Museoviraston verkkosivut.
Mikkeli, Heikki 2020: Kulkutaudit ennen ja nyt. Sosiaali-lääketieteellinen aikakauslehti 2/2020, 57. vuosikerta. Sosiaalilääketieteen yhdistys ry, Helsinki.
Museotilasto, Museovirasto. CC BY 4.0.
Parikka S, Ikonen J, Koskela T, Marjeta N, Kilpeläinen H, Pietilä A, Härkänen T & Lundqvist A.: Koronaepidemian ja sen rajaamistoimien vaikutukset korkeakouluopiskelijoiden arkielämään ja opintoihin. KOTT- tutkimuksen ennakkotuloksia kesällä 2021.
Ylioppilaslehti, 06.04.1919, nro 10, s. 5. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
