Kun saimme tehtäväksi uuden Vehmaan historian kirjoittamisen, tiedossa oli, että alueen esihistoriassa on edelleen suuria tutkimuksellisia aukkoja. Kivikauden osalta syy löytöjen vähäisyyteen on yksinkertainen: Vielä mesoliittisella kivikaudella (noin 8850–5200 eaa.) Vehmaa oli jääkauden jäljiltä kokonaan veden peittämä. Ensimmäiset laajemmat, nykyään vähintään 30 metrin korkeudella sijaitsevat maa-alueet nousivat merestä kunnan koillisreunalla nuoremman kivikauden kuluessa ja tulivat osaksi mannerta vasta aivan kivikauden lopulla. Pronssikaudella (1700–500 eaa.) ja rautakaudella (500 eaa.– 1200 jaa.) lukuisat hautaröykkiöt kertovat asutuksen levinneen tänne heti kun maata oli kohonnut riittävästi suojaisan asuinpaikan, sittemmin myös karjanhoidon ja maanviljelyn tarpeisiin. Toukokuun aikana tehdyllä kunnan täydennysinventoinnilla toivoimme saavamme lisätietoa muun muassa siitä, miksi Vehmaalta on taltioitu vain tyypillisiä miehille kuuluneita esineitä, miksi nuoremman rautakauden (noin 800– 1200 jaa.) esineitä on löytynyt paljon vähemmän kuin keskisen rautakauden (noin 400–800 jaa.) esineitä ja miten asutusalueet ja niiden sijoittuminen ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa.
Suurimmat rautakauden löytöaineistot on Vehmaalla taltioitu jo 1800–luvun lopulla. Nähtävästi tuolloin talteen otettiin lähinnä vain kookkaimmat ja tunnistettavimmat esineet, kuten miekat, keihäänkärjet, skramasaksit eli väkipuukot ja hevostarvikkeet. Sekä Vehmaan pappilan että Huolilan kotiseutumuseon tiloilta maanmuokkauksen yhteydessä löydetystä esineistöstä jäivät korut ja muut pienesineet enimmäkseen taltioimatta. Nykyiseltä pappilan omistajalta saatiinkin tontilta löytynyt rautakautinen lasimassahelmi ja ympäröiviltä pelloilta löydettiin metallinpaljastimilla pronssisen koruneulan katkelma, joka sekin on saattanut ajoituksensa perusteella kuulua juuri mainittuun kalmistolöytöön. Lisäksi pellolta taltioitiin nuoremmalle rautakaudelle ajoittuvan kookkaan, pronssista valetun hevosenkengänmuotoisen viitansoljen puolikas. Keskiaikaisen kivikirkon lähistöllä havaittiin rautakautisia löytöjä alueella, josta niitä ei entuudestaan tunnettu lainkaan. Täälläkin löydöt olivat juuri niitä puuttuvia koruja: ns. rapusolki 700–luvulta sekä viikinkiaikaisen (800–900–lukujen) rannerenkaan katkelma. Erittäin mielenkiintoinen uusi löytö on myös Kosken kartanosta saatu pieni, todennäköisesti rautakautiseen hautaukseen kuulunut keihäänkärki. Vehmaan kaakkoislaidalta ei ole aiemmin löydetty rautakautisia esineitä tai varmoja muinaisjäännöksiä. Kiertelyt avoimilla pelloilla ovat niin ikään tuottaneet tulosta ja nyt Vehmaalta tunnetaan aikaisemman yhden rautakautisen asuinpaikkakohteen lisäksi kaksi mahdollista uutta rautakautista tai keskiaikaista talonpaikkaa tai muuta toiminta-aluetta.
Uusia historiallisen ajan löytöjä
Autioituneita talonpaikkoja löytyy erityisesti historialliselta ajalta. Isojaon aikana, 1700–luvun lopulla, moni talo siirrettiin tai kokonainen ryhmäkylä hajautettiin. Autioksi jääneitä ja nykyään pelloilla tai metsissä sijaitsevia kohteita on Vehmaalla muun muassa Lahdingossa, Laittisissa, Kirkonkylässä, Putassa ja Uhlussa. Pellolla kävellessä rakennusten paikat tunnistaa tavallista tiiviimmistä keskittymistä vanhaa jätemateriaalia: tiilen ja palaneen saven kappaleista, savi- ja lasiastioiden sirpaleista, valkoisista savipiipun eli liitupiipun paloista, tuluspiin iskennäisistä, kiuaskiven katkelmista ja eläinten luista, jotka ovat nousseet ylös peltoa kynnettäessä. Muutamassa metallinpaljastimella tutkitussa kohteessa saatiin talteen lisäksi vanhoja rahoja 1400–luvulta 1900–luvulle. Toisin kuin usein otaksutaan, pelloilta löytyviä rahoja ei ole aina hukattu, vaan ne voivat liittyvät paikalla olleeseen rakennukseen ja tapaan laittaa kolikko tai useampia perustan alle uutta taloa rakennettaessa. Mitä enemmän maalöydöistä saadaan tietoa niiden tarkasta löytöpaikasta ja suhteesta muihin löytöihin, sitä paremmin pystytään kadonneita talonpaikkoja jäljittämään, tutkimaan ja rekonstruoimaan. Arkeologian ja historiantutkimuksen kannalta merkittävin aarre ei olekaan maasta purkkiin koottu rahakokoelma vaan menneisyydestä kertovat esineet niiden alkuperäisellä paikallaan.
– Hanna-Maria Pellinen –
