was successfully added to your cart.

All posts by Hanna-Maria Pellinen

Yksityinen yritys arkeologisena toimijana

By | Yleinen | No Comments

Arkeologien parissa on viime vuosina puhuttanut yhä yleisemmäksi käynyt kenttätutkimuksen yksityistäminen. Sen on pelätty heikentävän tutkimuksen laatua. Laadun turvaamiseksi otettiinkin vuonna 2013 käyttöön Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet, jotka Museovirasto koosti yhteistyössä arkeologien kanssa. Ohjeiden tarkoituksena on ollut yhtenäistää kenttätyön käytäntöjä ja helpottaa niiden tulosten vertailua ja laadun arviointia. Tutkimusluvan saaminen muinaisjäännöskohteeseen edellyttääkin nykyään muun muassa näiden ohjeiden noudattamista.

Suomessa toimivat ammattiarkeologit ovat pääsääntöisesti suorittaneet filosofian maisterin tutkinnon joko Turussa, Oulussa tai Helsingissä. Yliopistojen välillä on tiettyjä eroja tutkimussuuntausten painotusten suhteen, mutta periaatteessa niiden tulisi opettaa sama kenttätyömetodiikka kaikille opiskelijoille. Opintojen jälkeen hankitulla työkokemuksella on kuitenkin suuri merkitys pätevöitymisessä, koska yliopistojen mahdollisuudet tarjota kenttätyöharjoittelua ovat rajalliset. Sigillumin periaatteena on ollut valita työhön tutkijoita, joilla on tutkittavasta aikakaudesta tai alueesta aikaisempaa kokemusta. Yksityisissä yrityksissä toimivilla arkeologeilla on yleensä myös kokemusta julkiselta sektorilta. Useimmat meistä ovat olleet ennen yritykseen tuloa mukana Museoviraston ja maakuntamuseoiden hankkeissa.

Arkeologisen tutkimuksen kohteena voivat olla yhtä lailla esihistorialliset kuin uudemmatkin rakenteet, kuten kalmistot ja hautausmaat, kylätontit, linnat, vedenalaiset jäännökset, kaupunkikerrostumat ja vanhat teollisuuslaitokset. Tutkimuksen tarkka hinnoittelu on vaikeaa, koska kahta täysin samanlaista muinaisjäännöstä ei ole ja löytöjen ennustaminen voidaan tehdä vain summittaisesti. Yrityksen kannalta kulujen laskeminen mahdollisimman tarkkaan on kuitenkin tärkeää: hankkeen yli- tai alihinnoittelu ei lopulta ole kenenkään etu. Suomessa arkeologisia palveluita tarjoavat yritykset ovat melko pieniä. Siksi sama tutkija, joka laatii budjettiarvion tarjoukseen, saattaa myös vastata työn toteutuksesta, eikä arkeologinkaan intresseihin kuulu ilmaisen ylityön tekeminen. Toisaalta yritys valvoo myös tutkimuksen tilaajan etua: mikäli on valittavissa muinaisjäännöksen kannalta kaksi samanarvoista, mutta hinnaltaan erilaista menetelmää, on velvollisuutemme kertoa edullisemmasta vaihtoehdosta. Kentällä toimimme yhteistyössä tilaajan kanssa ja kuuntelemme heidän toiveitaan. Yksityinen arkeologinen yritys voi toimia myös välittäjänä Museoviraston ja palvelun tilaajan välillä. Yrityksen etuna tilaajan kannalta on työaikojen jousto. Kiireiset tai epäsäännölliset kaivut voidaan tehdä tuntilaskutuksella urakkana ja kriittisissä tieurakoissa olemme osallistuneet yötöihinkin.

Osa kenttätutkimusten aiheuttamista kuluista voidaan eritellä tarkkaan. Käytetyt palkkaluokat, sivukulujen määrä, matkakulut ja toimisto- sekä tarvikekulut voidaan laskea etukäteen. Muinaisjäännösalueeseen liittyviä vaihtelevia tekijöitä on paljon: etäisyys yrityksen toimipaikasta saattaa vaikuttaa matkakulujen määrään, kohteen luonteesta riippuu tutkimusmenetelmien valinta, maaperä vaikuttaa kaivausnopeuteen, samoin löytötiheys. Rautakauden ja sitä uudempien aikojen muinaisjäännöksiltä paljastuvat metallilöydöt saattavat vaatia Museoviraston edellyttämiä konservointitoimenpiteitä. Joidenkin muinaisjäännösten luonne ei puolestaan selviä ilman erillisiä analyysejä, kuten radiohiiliajoitusta tai puun vuosirenkaisiin perustuvaa dendrokronologista ajoitusta. Erikoisosaamista vaativissa tapauksissa käytämme tarvittaessa ulkopuolisia konsultteja ja laboratoriopalveluja. Arkeologisen kenttätutkimuksen aikataulun ennakoinnissa, tutkimuksen sujuvassa, mutta tarkassa toteutuksessa sekä tulkintojen täsmällisyydessä kokemus on kuitenkin valttia ja sitä haluamme yksityisenä yrityksenä tilaajalle tarjota.

-Hanna-Maria Pellinen-

Vehmaan arkeologinen aineisto täydentyy

By | Yleinen | No Comments

Kun saimme tehtäväksi uuden Vehmaan historian kirjoittamisen, tiedossa oli, että alueen esihistoriassa on edelleen suuria tutkimuksellisia aukkoja. Kivikauden osalta syy löytöjen vähäisyyteen on yksinkertainen: Vielä mesoliittisella kivikaudella (noin 8850–5200 eaa.) Vehmaa oli jääkauden jäljiltä kokonaan veden peittämä. Ensimmäiset laajemmat, nykyään vähintään 30 metrin korkeudella sijaitsevat maa-alueet nousivat merestä kunnan koillisreunalla nuoremman kivikauden kuluessa ja tulivat osaksi mannerta vasta aivan kivikauden lopulla. Pronssikaudella (1700–500 eaa.) ja rautakaudella (500 eaa.– 1200 jaa.) lukuisat hautaröykkiöt kertovat asutuksen levinneen tänne heti kun maata oli kohonnut riittävästi suojaisan asuinpaikan, sittemmin myös karjanhoidon ja maanviljelyn tarpeisiin. Toukokuun aikana tehdyllä kunnan täydennysinventoinnilla toivoimme saavamme lisätietoa muun muassa siitä, miksi Vehmaalta on taltioitu vain tyypillisiä miehille kuuluneita esineitä, miksi nuoremman rautakauden (noin 800– 1200 jaa.) esineitä on löytynyt paljon vähemmän kuin keskisen rautakauden (noin 400–800 jaa.) esineitä ja miten asutusalueet ja niiden sijoittuminen ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa.

Suurimmat rautakauden löytöaineistot on Vehmaalla taltioitu jo 1800–luvun lopulla. Nähtävästi tuolloin talteen otettiin lähinnä vain kookkaimmat ja tunnistettavimmat esineet, kuten miekat, keihäänkärjet, skramasaksit eli väkipuukot ja hevostarvikkeet. Sekä Vehmaan pappilan että Huolilan kotiseutumuseon tiloilta maanmuokkauksen yhteydessä löydetystä esineistöstä jäivät korut ja muut pienesineet enimmäkseen taltioimatta. Nykyiseltä pappilan omistajalta saatiinkin tontilta löytynyt rautakautinen lasimassahelmi ja ympäröiviltä pelloilta löydettiin metallinpaljastimilla pronssisen koruneulan katkelma, joka sekin on saattanut ajoituksensa perusteella kuulua juuri mainittuun kalmistolöytöön. Lisäksi pellolta taltioitiin nuoremmalle rautakaudelle ajoittuvan kookkaan, pronssista valetun hevosenkengänmuotoisen viitansoljen puolikas. Keskiaikaisen kivikirkon lähistöllä havaittiin rautakautisia löytöjä alueella, josta niitä ei entuudestaan tunnettu lainkaan. Täälläkin löydöt olivat juuri niitä puuttuvia koruja: ns. rapusolki 700–luvulta sekä viikinkiaikaisen (800–900–lukujen) rannerenkaan katkelma. Erittäin mielenkiintoinen uusi löytö on myös Kosken kartanosta saatu pieni, todennäköisesti rautakautiseen hautaukseen kuulunut keihäänkärki. Vehmaan kaakkoislaidalta ei ole aiemmin löydetty rautakautisia esineitä tai varmoja muinaisjäännöksiä. Kiertelyt avoimilla pelloilla ovat niin ikään tuottaneet tulosta ja nyt Vehmaalta tunnetaan aikaisemman yhden rautakautisen asuinpaikkakohteen lisäksi kaksi mahdollista uutta rautakautista tai keskiaikaista talonpaikkaa tai muuta toiminta-aluetta.

Uusia historiallisen ajan löytöjä

Uusia historiallisen ajan löytöjä

Autioituneita talonpaikkoja löytyy erityisesti historialliselta ajalta. Isojaon aikana, 1700–luvun lopulla, moni talo siirrettiin tai kokonainen ryhmäkylä hajautettiin. Autioksi jääneitä ja nykyään pelloilla tai metsissä sijaitsevia kohteita on Vehmaalla muun muassa Lahdingossa, Laittisissa, Kirkonkylässä, Putassa ja Uhlussa. Pellolla kävellessä rakennusten paikat tunnistaa tavallista tiiviimmistä keskittymistä vanhaa jätemateriaalia: tiilen ja palaneen saven kappaleista, savi- ja lasiastioiden sirpaleista, valkoisista savipiipun eli liitupiipun paloista, tuluspiin iskennäisistä, kiuaskiven katkelmista ja eläinten luista, jotka ovat nousseet ylös peltoa kynnettäessä. Muutamassa metallinpaljastimella tutkitussa kohteessa saatiin talteen lisäksi vanhoja rahoja 1400–luvulta 1900–luvulle. Toisin kuin usein otaksutaan, pelloilta löytyviä rahoja ei ole aina hukattu, vaan ne voivat liittyvät paikalla olleeseen rakennukseen ja tapaan laittaa kolikko tai useampia perustan alle uutta taloa rakennettaessa. Mitä enemmän maalöydöistä saadaan tietoa niiden tarkasta löytöpaikasta ja suhteesta muihin löytöihin, sitä paremmin pystytään kadonneita talonpaikkoja jäljittämään, tutkimaan ja rekonstruoimaan. Arkeologian ja historiantutkimuksen kannalta merkittävin aarre ei olekaan maasta purkkiin koottu rahakokoelma vaan menneisyydestä kertovat esineet niiden alkuperäisellä paikallaan.

– Hanna-Maria Pellinen –