was successfully added to your cart.

Evakot Suomen ruotsinkielisillä alueilla

By 9.4.2018 Yleinen No Comments

Evakot Suomen ruotsinkielisillä alueilla

Karjalaisten pitäjäseurojen piiristä kumpusi ajatus mielenkiintoisesta tutkimusaiheesta, jossa selvitettäisiin Suomen ruotsinkielisille alueille toisen maailmansodan jälkeen tapahtunutta karjalaisten evakkojen asutustoimintaa. Hanketta pidettiin tärkeänä, mutta todettiin, että sen rahoittaminen ylittäisi Sigillumin omat voimavarat. Päätettiin etsiä siihen Sigillumin oman rahoituksen lisäksi ulkopuolista rahoitusta. Tutkimussuunnitelman hankkeesta laati FT Pirkko Kanervo, jonka tutkimusintressejä ovat toisen maailmansodan ja Neuvostoliitolle luovutetun Karjalan historia.

Sigillum kääntyi Svenska Kulturfondenin puoleen, joka osallistui rahoitukseen myöntämällä vuonna 2012 Turun yliopiston jatko-opiskelijoille FL Heli Teittiselle ja FM Pentti Mäkelälle henkilökohtaiset apurahat hankkeen ruotsinkielistä Pohjanmaata koskevaa osuutta varten. Projektin johdosta vastasi Sigillum. Pohjanmaata koskeva osatutkimus valmistui vuonna 2015, ja hankkeelle haettiin jatkorahoitusta muita alueita – Varsinais-Suomea ja Uuttamaata – koskevaa jatkotutkimusta varten, nyt Turun yliopiston poliittisen historian tutkija VTT Olli Kleemolan johdolla.

Svenska Kulturfonden myönsi 2018 henkilökohtaiset apurahat Turun yliopiston post doc -tutkija VTT Olli Kleemolalle ja jatko-opiskelija FM Riku Kauhaselle. Niillä päästään tekemään Varsinais-Suomen ruotsinkielisten kuntien evakkojen asuttamista koskeva tutkimus.

Hankkeelle haetaan lisärahoitusta eri lähteistä, jotta myös Uudenmaan osuus tutkimuksesta saadaan toteutettua. Kun kaikki kolme aluetta on tutkittu, tavoitteena on yhdistää tutkimustulokset valmiiksi kokonaisuudeksi ja kiinnostuneiden luettavaksi. Siinä Sigillumin osuus nousee taas keskeiseksi.

Hankkeen oma sähköpostiosoite on evakot@sigillum.fi, toivomme yhteydenottoja!

”Kansakoulun pihalla oli evakkojen muonituspaikka. Pikkulapset leikkivät ateriaa odotellessa.” Taavetti 25.6.1944. SA-kuva.