was successfully added to your cart.

Tieteellinen julkaiseminen kustannustoiminnan haasteena

By 19.1.2017 Yleinen No Comments

Nykyajan tiedekeskustelussa julkaisut ovat usein keskeisessä asemassa. Kun yliopistojen toimintaa mitataan yhä tarkemmin, yhdeksi mittariksi on vakiintunut julkaisujen määrä. Tämä kehitys on johtanut – ymmärrettävästi – tiedejulkaisemisen määrän räjähdysmäiseen kasvuun. Kun samanaikaisesti kirjankustantajat joutuvat kamppailemaan laskevien myyntilukujen kanssa, ja jotkut niistä ovat viime vuosina jopa lopettaneet väitöskirjojen julkaisemisen, on ymmärrettävää, että jokaiselle väitöskirjalle tai muulle tutkimukselle ei välttämättä kovinkaan helposti löydy kustantajaa. Nykymaailmassa kirjat ovat myös muuttuneet entistä enemmän kertakäyttötuotteeksi, jonka myyntiaika on huomattavan lyhyt: jopa muutamia kuukausia vanhoja kirjoja myydään alennuksella ja poistohinnoin.

Sigillumin kustannustoiminta toimii toisin periaattein. Me uskomme laadukkaasti tehdyn ja hyvin toimitetun tieteellisen teoksen vetovoimaan, ja tältä pohjalta loimme tieteellisen julkaisusarjamme, Bibliotheca Sigillumianan. Sarjaan voidaan hyväksyä historian ja lähitieteiden väitöskirjoja esitarkastuslausuntojen perusteella sekä muita tutkimuksia vertaisarviointimenettelyn kautta. Vertaisarviointimenettely tarjoaa tutkijalle väylän saada arvokasta palautetta ja kommentteja tutkimuksen substanssiin liittyen oman alan asiantuntijoilta.

Tiedejulkaisemisessa vallitsee tällä hetkellä avoimuuden trendi: suositellaan, että väitöskirjat julkaistaisiin myös avoimesti verkossa. Sigillum tukee tieteen avoimuutta: väitöskirjantekijät, jotka julkaisevat kirjansa Bibliotheca Sigillumiana -sarjassamme, voivat halutessaan sopia kanssamme myös teoksen julkaisemisesta oman yliopistonsa verkkoarkistossa tai muussa vastaavassa sähköisessä jakelukanavassa.

Sigillumin kirjatuotannon johtotähtenä on laatu: siksi jokainen meillä julkaistava teos kustannustoimitetaan huolellisesti. Kustannustoimittaja antaa tekijälle palautetta tekstin rakenteeseen, sanavalintoihin ja esimerkiksi kuvitusehdotuksiin liittyen. Näin tekstistä karisevat turhat toistot, kirjoitus- ja kielivirheet sekä ilmaisut, jotka saattaisivat hidastaa ymmärrystä. Kielen lisäksi kiinnitämme huomiota myös ulkoasuun ja visuaalisuuteen: teoksen taitto suunnitellaan ja hiotaan lopulliseen muotoonsa yhdessä tekijän kanssa.

 

-Olli Kleemola-