was successfully added to your cart.

Keräilijöistä ammattilaisiin. Arkeologisen tutkimuksen lyhyt historia.

By 4.2.2016 Yleinen No Comments

Arkeologisen tutkimuksen syntyä edelsivät valtakuntansa loistoa etsivät muinaiset hallitsijat ja Euroopan keskiajalle tultaessa keräilijät, jotka himoitsivat etupäässä antiikin aikaisia esineitä. Vasta 1600-luvulla esineiden ja tietojen keruu alkoi muuttua systemaattisemmaksi. Englannissa tehtiin ensimmäisiä megaliittikaivauksia muun muassa Stonehengellä ja Ruotsissa kerättiin erityisesti kirkkojen, luostarien ja linnojen vanhoja esineitä, veistoksia ja hautamonumentteja, riimukiviä sekä rahoja ja mitaleja. Vuonna 1666 Ruotsin valtakuntaan perustettiin antikviteettikollegio, jonka tehtävänä oli kartoittaa ja tutkia arkeologisia ja historiallisia muinaisjäännöksiä, jollaisina pidettiin aluksi lähinnä näyttäviä monumentteja ja raunioita.

Autonomian ajan Suomessa kiinnostus muinaismuistoja kohtaan voimistui kansallismielisyyden nousun myötä ja vanhoja esineitä ryhdyttiin keräilemään yliopiston ja tieteellisten seurojen piirissä. Kehitys johti lopulta Muinaistieteellisen toimiston perustamiseen vuonna 1884 ja toimiston johtaja J.R. Aspelin, joka oli tätä ennen hoitanut Suomen ensimmäistä arkeologian professuuria, nimettiin valtionarkeologiksi. Muinaisjäännöksiä alettiin vähitellen tutkia ja suojella ammattimaisesti.

Arkeologian opetus vakinaistettiin ensimmäisen kerran Helsingin yliopistossa vuonna 1921. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin saatiin Suomeen kaksi muuta arkeologian professuuria ja oppiainetta, joissa on mahdollista opiskella pääaineena arkeologiaa. Näistä ensimmäinen tuli Turkuun vuonna 1972 ja toinen Ouluun vuonna 1996.

Vuonna 1972 Muinaistieteellinen toimikunta muutettiin Museovirastoksi, jonka Arkeologinen osasto jatkoi muinaisjäännösten tutkimus- ja suojelutehtäviä. Edelleen se myös vastasi suuresta osasta maamme arkeologista tutkimusta, jonka rinnalla yliopistot ja museot veivät eteenpäin omia hankkeitaan ja tutkimuksiaan. 1900-luvun jälkipuoliskolla arkeologiset menetelmät ja aineistoihin sopivat analyysit alkoivat kehittyä entistä nopeammin, tämä kehitys näyttää jopa kiihtyvän 2000-luvulla.

1980- ja 1990 -luvuilla arkeologiseen tutkimukseen alkoi tulla mukaan yksityisiä yrityksiä, joiden lukumäärä on 2000-luvulla voimakkaasti kasvanut, samalla kun Museoviraston arkeologinen kenttätoiminta on supistunut. Museoviraston päärooli arkeologisten tutkimusten suhteen onkin nykyään muinaismuistolain noudattamisen valvominen, ja kaivaustoiminta on erotettu omaksi itsenäiseksi yksikökseen. Museovirasto myöntää luvat kaikkeen tutkimukseen, jossa joudutaan tekemään kaivantoja kiinteällä muinaisjäännöksellä ja myös määrittelee lain nojalla sen, mikä on kiinteä muinaisjäännös.

Kohta kymmenen vuotta täyttävän Sigillumin arkeologisesta toiminnasta vastasivat aluksi FM, kartoittaja Markus Kivistö ja hieman myöhemmin osakkaaksi tullut kaupunkiarkeologian dosentti, FT Liisa Seppänen. Turun museokeskuksen lopetettua kenttätyöpalvelujen tarjoamisen ulkopuolisille tilaajille, Sigillum reagoi kasvavaan arkeologisten palveluiden kysyntään valitsemalla yritykseen kaksi uutta, kokenutta kenttäarkeologia, FM Mika Ainasojan sekä FM Hanna-Maria Pellisen. Tällä hetkellä Sigillumin arkeologinen osaaminen kattaa kohteet kivikaudesta uuden ajan arkeologiaan ja inventoinneista laajoihin kaivausprojekteihin. Kaikkiin kohteisiin etsimme mahdollisimman pätevät tutkijat, joilla on aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista projekteista. Pyrimme myös työllistämään alan opiskelijoita. Sigillumin viime vuosien tutkimuskohteisiin ovat kuuluneet muun muassa kaupunkiarkeologiset kaivaukset Porin Karhukorttelissa, inventoinnit Maskussa, Muurlassa, Naantalissa ja Raisiossa sekä useat valvontatyöt Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Uudellamaalla. Kenttätöissä Sigillum on panostanut nykyaikaiseen tekniikkaan. Dokumentointia ja mittauksia on nopeuttanut robottitakymetrin käyttöönotto ja jälkitöissä kartat ja raportit viimeistellään uusilla tietokoneohjelmilla. Sigillumin arkeologit toimivat hyvässä yhteistyössä viranomaisten ja tutkijoiden kanssa ja noudattavat Museoviraston antamia arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita.
-Hanna-Maria Pellinen-